Muistutuksen tekeminen kunnallisen varhaiskasvatuksen toiminnasta
Lapsella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.
Joskus kuitenkin huoltajilla herää varhaiskasvatusta koskevia kysymyksiä tai tyytymättömyyttä toimintaan. Näissä tilanteissa kannattaa asian selvittämiseksi olla ensisijaisesti yhteydessä henkilökuntaan tai tarvittaessa varhaiskasvatusyksikön johtajaan.
Jos asiat eivät omassa varhaiskasvatuspaikassa keskustellen selviä, huoltajien on mahdollista tehdä asiasta muistutus (varhaiskasvatuslaki 54§) toiminnasta vastaavalle varhaiskasvatusyksikön johtajalle, toimipaikan vastuuhenkilölle tai varhaiskasvatuksen johtavalle viranhaltijalle.
Muistutuksen tekeminen
- Laadi muistutus lomakkeella Muistutus varhaiskasvatuksen toiminnasta. Muistutuksen voi tehdä myös vapaamuotoisena kirjeenä.
- Kerro mahdollisimman yksityiskohtaisesti, mihin asiaan tai asioihin olet tyytymätön. Muistutuksen tekemiseen ei ole säädetty määräaikaa, mutta se on hyvä tehdä mahdollisimman pian asioiden käsittelyn helpottamiseksi.
- Lähetä muistutus osoitteeseen [email protected] tai postitse Eurajoen kunta/ kirjaamo, Kalliotie 5, 27100 Eurajoki.
- Muistutus käsitellään pääsääntöisesti kuukauden kuluessa muistutuksen tekemisestä, ellei kyseessä ole loma-aika, jolloin vastausaika saattaa olla pidempi. Mikäli asian selvittäminen vaatii pidemmän ajan, ilmoitetaan arvioitu käsittelyaika muistutuksen tekijälle.
Muistutukseen annetaan perusteltu vastaus, josta selviää, miten muistutusasiaa on selvitetty ja millaisiin jatkotoimiin muistutus on mahdollisesti johtanut. Muistutukseen annettuun vastaukseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Mikäli muistutus koskee yksityistä varhaiskasvatusta, tulee muistutus tehdä ensisijaisesti muistutuksen kohteena olevan toimipaikan vastuuhenkilölle.
Ajankohtaista
Päikky käyttöön varhaiskasvatuksessa 1.2.2025!
Eurajoen kunnan varhaiskasvatuksen uusi asiakas- ja toiminnanohjausjärjestelmä Päikky otetaan käyttöön 1.2.2025. Helmikuun alusta alkaen lapsen
Eurajoen kunnan esiopetukseen, täydentävään varhaiskasvatukseen, perusopetuksen ja aamu-/ iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen
ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN Esiopetukseen ilmoitetaan v. 2019 syntyneet lapset. Luvian alue: Luvian alueen esiopetus toteutuu päiväkoti
Päikyn käyttöönotto Eurajoen varhaiskasvatuksessa
Eurajoen kunnan varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön uusi asiakas- ja toiminnanohjausjärjestelmä Päikky helmikuun alussa. Päikyn käyttöä varten
Eurajoen vuoden 2024 lapsiystävällinen teko
Eurajoella on nyt toista kertaa äänestetty vuoden Lapsiystävällistä tekoa. Tänä vuonna eurajokelaiset lapset ja nuoret
Ilmoittautuminen leireille ja uimakouluun 2.-14.5.2024
Huom! Uimakoulut ovat jo täyttyneet ensimmäisen päivän aikana. Korjaamme virheelliset ilmoittautumiset ja ilmoitamme mahdollisista vapautuneista