Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto on myöntänyt Eurajoen kunnalle Vuoden varhaiskasvatuskunta 2026-tunnustuksen. Tunnustus luovutettiin Varhaiskasvatuksen opettajapäivillä Helsingissä 6. kesäkuuta.
Valinnan perusteina olivat Eurajoen pitkäjänteinen varhaiskasvatuksen kehittämistyö sekä vahva panostus laatuun. Erityistä painoarvoa annettiin kunnan selkeälle tavoitetilalle ja johdonmukaisille toimille varhaiskasvatuksen laadun vahvistamisessa.
Kunnan määrätietoinen panostus kelpoiseen henkilöstöön, pedagogiseen kehittämiseen ja lasten tarvitsemaan tukeen tekee siitä ansaitun Vuoden varhaiskasvatuskunta 2026-tunnustuksen saajan, Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton puheenjohtaja Anna Laakkonen toteaa.
Tunnustuksen perusteluissa korostuvat myös kunnan konkreettiset toimet: tavoitteena on saavuttaa vuoteen 2030 mennessä varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstörakenne. Jo nyt lapsiryhmissä työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, ja päiväkodinjohtajien kelpoisuudet vastaavat tulevaisuuden vaatimuksia. Koko henkilöstö on kelpoista, mikä tukee toiminnan laatua.
Valintaan vaikuttivat myös varhaiskasvatuksen erityisopetuksen hyvä saatavuus sekä se, että palvelut tuotetaan lähipalveluna ja pääosin kunnan omana toimintana.
Kehittäminen on systemaattista
Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman säännöllinen päivittäminen on osoitus Eurajoen systemaattisesta kehittämistyöstä. Sen toteutumista tukevat sekä esihenkilöt että varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö.
Kehittämistyötä tehdään kunnan sisäisissä työryhmissä, ja henkilöstön osaamista vahvistetaan täydennyskoulutuksilla. Pedagogiikkaa kehitetään myös päiväkotien opettajatiimeissä, mikä tukee yhtenäisten toimintatapojen vakiintumista. Samalla on huolehdittu opettajien suunnitteluajan toteutumisesta. Lisäksi johtamiskokonaisuudet on pidetty hallittavina, mikä edistää sekä johtajien että henkilöstön työhyvinvointia.
Erityisopetus tukee inkluusiota
Varhaiskasvatuksen erityisopetusta on Eurajoella kehitetty pitkäjänteisesti, ja toimintamallit ovat vakiintuneet osaksi arjen toimintaa. Yhtä erityisopettajaa kohden on keskimäärin noin 40 lasta, mikä mahdollistaa tuen antamisen heti lasten tarpeiden mukaisesti.
Toimintaa ohjaa inklusiivinen periaate: erityisopettajat kohdentavat työpanostaan lasten tarpeiden mukaan, jolloin tuki toteutuu luontevana osana lapsiryhmän arkea.
Tunnustus pitkästä kehittämistyöstä
Vuoden varhaiskasvatuskunta 2026-tunnustuksella halutaan nostaa esiin Eurajoen johdonmukainen kehittämistyö. Kunta osoittaa, että laadukas varhaiskasvatus rakentuu kelpoisista opettajista, vahvoista tuen rakenteista ja erityisopetuksesta, hallittavista johtamisratkaisuista sekä riittävistä resursseista.
Eurajoen esimerkki korostaa pitkäjänteisen rahoituksen ja kunnan vahvan sitoutumisen merkitystä varhaiskasvatuksen laadun turvaamisessa.
Aiemmin Vuoden varhaiskasvatuskunta -tunnustuksen ovat saaneet Äänekoski (2023), Kajaani (2021) ja Helsinki (2019).

