Eurajoki-logo, linkki etusivulle
Yhdistystiedot2021-04-22T11:31:32+02:00
Vapaa-aika

Yhdistystiedot

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Eurajoella oli 6.4.2018 yhteensä 162 yhdistystä. Eurajoella toimii eniten kulttuuritoimintaa järjestäviä yhdistyksiä. Toiseksi suurin toimiala on liikunta- ja urheilutoiminta ja kolmanneksi suurimmat nuorisotoiminta sekä kylä-, asukas tai kotiseututoiminta. Noin puolet yhdistyksistä toimii paikallisesti ja toinen puoli koko kunnan alueella. Lähes puolella yhdistyksistä on kunnassa myös niin sanottu sisaryhdistys.

Alta löytyvät tarkat yhdistysten yhteystiedot niiltä osin, kuin meille on yhdistyksestä annettu lupa julkaista ne. Yhdistysten tietoja voi kysyä myös kunnan vapaa-aikapalveluista, joka pyrkii pitämään yhteystiedot ajan tasalla. Yhteystietojen muuttuessa tulee niistä ilmoittaa kunnan yhdistysyhteyshenkilölle. Eurajoen kunnan yhdistysten yhteyshenkilönä toimii vapaa-ajan asiakkuuspäällikkö Maija Penttilä (p. 044 4312502, maija.penttila (at) eurajoki.fi).

Kunkin yhdistyksen tulee täyttää myös tietolupalomake, jonka saat tästä: Yhdistystietojen julkaisulupa.

Kulttuuriyhdistykset  
YhdistysToiminta Puheenjohtaja
Eurajoen mieskuoro ry
www.facebook.com/eurajoenmieskuoro
Jani Järvi
040-5774537
[email protected]
Eurajoen naiskuoroNiina Pörsti
0400-965161
[email protected]
Eurajoen Nuorisosoittokunta
http://www.ensyb.fi
Eurajoen Nuorisosoittokunnan Facebook-sivut
Anne Kopra
044-3547 383
[email protected]
Eurajoen Oppaat ry
http://www.eurajoenoppaat.fi
Ulla Antola
050-5020197
[email protected]
Eurajoen Taide- ja kulttuuriyhdistys Voltti ry[email protected]
Kuivalahden kesäteatteri
http://www.kuivalahti.com/kesateatteri
Ulla Anttila
050-5581128
[email protected]
Luvian Kesäteatteriyhdistys ry
http://www.luviankesateatteri.fi
http://www.facebook.com/Luvian-Kesäteatteri-ry-115869951924993/
Erkki Päivömaa
050-5536962
[email protected]
[email protected]
Luvian Mieskuoro ry
http://www.luvianmieskuoro.fi
mieskuoron harrastaminen ja edistäminen, konsertit ja muut esityksetRauno Vuolle 
0400-620095
[email protected]
Luvian Venekolmio ry
www.luvianvenekolmio.fi
veneilyn turvallisuuden ja veneilytaitojen edistäminenEsa Satomaa
040-586 7711
[email protected]
Perinnelaivayhdistys Ihana ry
www.ihana.fi
facebook-sivut
Meriperinteen elvyttäminenHannu Kyrövaara
040-7325360
[email protected]
[email protected]
Vuojokisäätiö
http://www.vuojoki.fi
Ilkka Heikkilä
044-3124368
ilkka.heikkilä@eurajoki.fi
[email protected]
Vähäpojat Ry
http://www.vahapojat.net
http://www.facebook.com/vahapojat/
neliääninen kvartettilauluJuho-Petrus Valavuo
040-6724792
[email protected]
[email protected]
Wuojoki seura ry
http://www.vuojoki.fi
Harri Mäkinen
050-0591912
[email protected]
Liikuntayhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen Lätkä ry
Eurajoen lätkän verkkosivut
jääkiekkoTapio Koivunen
040-5768883
[email protected]
Eurajoen Keilailuliitto ry
Eurajoen keilailuliiton verkkosivut
keilailu, keilahalliKeijo Uusitalo
044-5530783
[email protected]
[email protected]
Eurajoen Veikot ry
Eurajoen Veikkojen verkkosivut
Eurajoen Veikkojen Facebook-sivut
hiihto, pesäpallo, suunnistus, yleisurheiluSatu Kuronen
050-356 5454
[email protected]
Eurajoen Voimistelijat ry
Eurajoen Voimistelijoiden verkkosivut
voimisteluHanna Lahti
044-4253238
[email protected]
[email protected]
FC Eurajoki ry
FC Eurajoen verkkosivut
FC Eurajoen Facebook-sivut
jalkapalloMatti Uusen
050-5989354
[email protected]
[email protected]
HC Eurajoki ry
HC Eurajoen verkkosivut
HC Eurajoen Facebook-sivut
jääkiekkoAleksi Riikilä
0400-340 522
[email protected]
Keilaseura Ydinkeilaajat ry
keilailuJarkko Heikku
040-5857197
[email protected] [email protected]
Luvian Hevoskasvatusyhdistys ry
Luvian Hevoskasvatusyhdistyksen Facebook-sivut
hevostoiminnan tukeminenHanna Tuominen
040-5821491
[email protected]
Luvian Kiekko -82 ry
Luvian Kiekko -82 verkkosivut
Luvian Kiekko -82 Facebook-sivut
ringette, jääkiekkoAntero Kivelä
0500-812931
[email protected]
[email protected]
Luvian Ratsastajat ry
Luvian Ratsastajien verkkosivut
Luvian Ratsastajien Facebook-sivut
ratsastusAnne Kostin
044-5200339
[email protected]
Luvian Veto ry
Luvian Vedon verkkosivut
Luvian Vedon Facebook-sivut
hiihto, jalkapallo, lentopallo, salibandy, yleisurheilu, frisbeegolfAnssi Perämäki
040-7014568
[email protected]
Palo -88 ry
Palo 88:n verkkosivut
suunnistusSaku Virtaniemi

Rauman urheiluautoilijat ry
Rauman Urheiluautoilijoiden verkkosivut
autourheiluTero Laivanen
0440-130766
[email protected]
SBS Atom ry
SBS Atom Facebook-sivut
salibandyJussi Helin
045-3547344
[email protected]
Nuorisoyhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen Nuorisoseura ryHannele Jasu
050-4079608
[email protected]
Eurajoen 4H-yhdistys ry
https://eura-eurajoki.4h.fi
www.facebook.com/4HEurajoki/
toiminnanjohtaja
Marja Simberg
[email protected]
Kuivalahden Nuorisoseura ry
www.kuivalahti.com
Ulla Anttila
050-5581128
[email protected]
Luvian Loukke Ry
www.facebook.com/groups/163231910368131/
partiotoiminta; retket, leirit, vaellukset
Luvian Nuorisoseura ry
www.luviannuorisoseura.fi
www.facebook.com/tasalantalviteatteri/
musikaalit, tanssikerhot, erilaiset retket ja tapahtumatEila Löytty
040-5429154
[email protected]
Mannerheinmin Lastensuojeluliitto (MLL) Eurajoen
paikallisyhdistys ry
www.mll.fi
www.facebook.com/mlleurajoki/
tapahtumat lapsille, nuorille ja lapsiperheilleKirsi Hassinen
040-5074843
[email protected]
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Luvian Yhdistys Ry
https://luvia.mll.fi
www.facebook.com/MLL-Luvia-1864241513853601/
Terhi Oikkonen
040-7405582
[email protected]
[email protected]
Walkers Eurajoki kannatusyhdistys
www.walkers.fi
Walkers-vapaaehtoisten tuki-, virkistys- ja koulutustoimintaUllariitta Männistö
050-4926874
[email protected]
Kotiseutu- ja kyläyhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen Karjalaseura ryMarkku Verronen
050-0222863
[email protected]
Eurajoen Kotiseutuyhdistys ry
www.facebook.com/Eurajoen-kotiseutuyhdistys-904819576361623/
Tapani Rihtimäki
0400-124090
[email protected]
Eurajoen Maaseutunaiset ry
järjestön valtakunnalliset www-sivut
Eurajoen maaseutunaisten Facebook-sivut
Anna Varjo
[email protected] [email protected]
Eurajoen Ylisenpään kyläyhdistys ry
facebook-sivut
kyläyhdistystoimintaAnniina Ranne
040-689 7652
[email protected]
Huhdan Pienviljelijäyhdistys ryTimo Pärssinen
044-2427735
[email protected]
Kuivalahden Martat ry
martat.kuivalahti.com
Marjatta Mäkelä
041-8077846
[email protected]
Lapijoen Martat ry
https://lapijoenmartat.wordpress.com
Mari Mäkelä
050-5991479
[email protected]
Liinmaan perinneyhdistys ry
www.liinmaa.fi
facebook-sivut
kyläyhdistystoimintaHanna Elo
0504370737
[email protected]
Luodonkylän kyläyhdistys ry
www.luodonkyla.fi/
facebook-sivut
kyläyhdistystoimintaSirpa Leppäluoma-Virta
0400-599946
[email protected]
Luvian karjalaseura ryMaija Varjus
0400-163316
[email protected]
Luvian Niemenkylän kyläyhdistys
Facebook-sivut
Instagram-sivut
kyläyhdistystoimintaMaija Nordberg
050-350 6505
[email protected]
[email protected]
Luvian Martat Ry
https://www.martat.fi/marttayhdistykset/luvian-martat/ www.facebook.com/groups/663063837101524/?ref=group_header
Sinikka Ratala
[email protected]
Luvian Pienviljelijäyhdistys rySulo Lähtölä
040-5204934
MTK-Eurajoki rymaanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien paikallinen etujärjestöMarja-Leena Siiri
050-4310981
marja-leena
@eurajokinetti.fi
[email protected]
Maataloustuottajain Luvian yhdistys MTK-Luvia ry
www.mtk.fi/satakunta/_yhdistykset/luvia
www.facebook.com/MTK-Luvia-RY-1010278842354085/
paikallinen maaseutuyrittäjien ammattijärjestö, venepaikkojen vuokrausPirkko Aro
040-5643518
[email protected]
[email protected]
Peränkylän kyläyhdistys ry
Peränkylän kyläyhdistyksen Facebook-sivut
Auli Lamppu
050-3718701
[email protected]
Rikantilan koulun kyläyhdistys ry
www.rikantila.fi
www.facebook.com/groups/rikantilankoulunkylayhdistys
Heidi Kiikola
040-7043458
[email protected]
Sydänmaan pienviljelijä- ja kyläyhdistys ry
http://www.sydanmaankyla.wordpress.com
www.facebook.com/sydanmaanpky
[email protected]
Eläkeläisyhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eläkeliiton Eurajoen Yhdistys ry
www.elakeliitto.fi/yhdistykset/eurajoki
Harri Mäkinen
050-0591912
[email protected]
Eurajoen Eläkkeensaajat ry
www.eurajoenelakkeensaajat.fi
Tuulikki Pajunen
050-0326355
[email protected]
Luvian Eläkeläisten Kerho ry
www.facebook.com/groups/1824954477515342/
kerhotilaisuudet, retket, talkootyöt, kirkon kesäpäivystysTerttu Aho
040-5193052
[email protected]
Yleishyödylliset yhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen kristillinen opisto
www.eko.fi
Mirja Vuoristo
040-5247480
[email protected]
[email protected]
Eurajoen LA-kerho ry EULA
facebook-sivut
Lyhytaaltoradiokäyttäjien (LA) kerhoTeuvo Saloma
050-5146350
[email protected]
[email protected]
Eurajoen Metsästysseurary
www.eurajoenmetsastysseura.com
Hannu Kivikkola
050-0762430
Eurajoen Pappamopokerho
www.eurajoenpappamopokerho.com
Jari Syren
044-345905
[email protected]
Eurajoen Rotaryklubi ry
www.rotary.fi/eurajoenrotaryklubi
https://www.facebook.com/eurajoenrotaryklubi
Erja Lindholm
040-5476040
[email protected]
[email protected]
Eurajoen Yrittäjät ry
www.eurajoenyrittajat.fi
facebook-sivut
twitter:
Instagram:
Mikko Nordberg
050-5934314
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Eurajoen Vapaaehtoinen Palokunta VPK ry
www.eurajoenvpk.fi
Tero Haapala
040-7013003
[email protected]
[email protected]
Inner Wheel Eurajoki
www.innerwheel.fi
Vappu Heikkilä
050-5611907
[email protected]
Lemlahden Hirvimiehet ryhirvimetsästys, riistanhoito, ampumaurheiluJanne Ruohola
044-4252144
[email protected]
Lions Club Eurajoki ry
https://lceurajoki.yhdistysavain.fi/
Timo Santapere
044-2729 345
[email protected]
Lions Club Eurajoki LadytMerja Santapere
044-2787 441
[email protected]
Lions Club Luvia ry
Petri Niemi
050-3026518
[email protected]
Luvian Kalastajainseura ry
www.facebook.com/Luvian-kalastajainseura-ry-1661316544168580/
Pekka Valtanen
040-5586310
[email protected]
Luvian Lions LadytPäivi Niemi
044-2850962
[email protected]
Luvian Pientaloyhdistys ryReijo Järvinen
02-5581858
Luvian Verkkorantayhdistys ry
Verkkorantayhdistyksen Facebook-sivut
Anu Kivini
[email protected]
Luvian VPK ry
www.luvianvpk.fi
www.facebook.com/Luvian-VPK-916881535075150/
Ilpo Vuorenmaa
0400-805071
[email protected]
[email protected]
SPR Eurajoen osastoKaarina Tamminen
044-2355339
[email protected]
SPR Luvian osasto
Yhdistyksen verkkosivut
ystävätoiminta, katastrofikeräykset, retketNiina Mitikka
040-778 4897
[email protected]
Poliittiset yhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen Kokoomus
Eurajoen Kokoomuksen verkkosivut
Eurajoen Kokoomuksen Facebok-sivut
Kristiina Isokorpi
040-7011 019
[email protected]
Keskustan Eurajoen Kunnallisjärjestö ry
www.keskusta.fi/eurajoki
www.facebook.com/EurajoenKeskusta/
Marja-Leena Siiri
050-4310981
[email protected]
Ammattiyhdistykset  
YhdistysToimintaPuheenjohtaja
Eurajoen Kunnalliset JHL ry
www.eurajoki.jhlyhdistys.fi
www.facebook.com/Eurajoen-JHL-195056937740677/
Sari Päivömaa
[email protected]
OAJ:n Eurajoen paikallisyhdistys ryElina Käkelä
044-5829576
[email protected]
Vanhempainyhdistyksetyhteyshenkilö
Huhdan koulun vanhempaintoimikuntaJenna Katajamäki
Keskustan koulun vanhempainyhdistys
Vanhempainyhdistyksen pedanet-sivut
vanhempainyhdistyksen Facebook-sivut
Mikko Peltonen
[email protected]
Kuivalahden vanhempaintoimikunta (Kuivalahden nuorisoseura ry)Tommi Kopra
040 5603807
[email protected]
Lapijoen koulun vanhempainyhdistys
Lapijoen koulun vanhempainyhdistyksen Facebook-sivut
Jemina Jasu-Näyrä
0400-790325
[email protected]
Luvian peruskoulun vanhempainyhdistys
vanhempainyhdistyksen Facebook-sivut
Kristiina Isokorpi
040-7011019
[email protected]
Rikantilan koulun vanhempainyhdistys
Hannele Jasu
0504079608
[email protected]
Sydänmaan koulun vanhempaintoimikunta (Sydänmaan pienviljelijä- ja kyläyhdistys ry)
Sydänmaan pienviljelijä- ja kyläyhdistyksen www-sivut
Riina Arvela
[email protected]
[email protected]

Yhteystietoja

Maija Penttilä
asiakkuuspäällikkö
044 4312 502
etunimi.sukunimi[at]eurajoki.fi

Ajankohtaista

Go to Top