Eurajoki-logo, linkki etusivulle
Palvelut ja laitteet2024-08-09T08:30:23+02:00
Vapaa-aika

Palvelut ja laitteet

Digiopastus

Kirjaston henkilökunta opastaa sinua Satakirjastojen e-aineistojen ja verkkokirjaston käytössä. Henkilökohtaista opastusta saa myös asiakkaille tarkoitettujen laitteiden ja ohjelmien käytössä. Noudatamme opastuksessa valtakunnallisia digituen eettisiä ohjeita. Digiopastukseen voi varata ajan numerosta 044 312 4293 (Eurajoen pääkirjasto) ja 044 431 2721 (Luvian kirjasto).

Asiakastietokoneet ja tabletit

Pääkirjastossa on kuusi asiakastietokonetta (kaksi aikuisille ja neljä lapsille/nuorille), joihin voi varata ajan puoleksi tunniksi kerrallaan. Tablet-tietokoneet ovat asiakkaiden käytössä kirjaston tiloissa.

Luvian kirjastossa on neljä asiakastietokonetta (kaksi aikuisille ja kaksi lapsille), joihin voi varata ajan korkeintaan tunniksi.

Hubletit

Eurajoen kirjastoissa voit lainata Hublet-tabletteja kahden tunnin ajaksi Satakirjastojen kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Lainattavat tabletit toimivat vain kirjaston tiloissa, eli niitä ei voi käyttää kirjaston ulkopuolella. Hubletteja voi hyödyntää esimerkiksi e-lehtien lukemiseen, verkossa surffailuun tai e-kirjojen lukemiseen. Hubleteista löydät myös e-lehtien ePress-sovelluksen ja linkit Satakirjastojen muihin e-palveluihin. Palautathan Hublet-tabletin aina käytön jälkeen takaisin latauslaitteeseen.

Langaton verkko

Kirjaston toimipisteissä on asiakkaiden käytössä avoin langaton verkko. Verkon käyttö ei vaadi käyttäjätunnusta tai salasanaa.

Älyhylly

Luvian kirjastossa on kolme älyhyllyä; lasten, aikuisten sekä tablettimuotoinen älyhylly. Eurajoen pääkirjastossa on asiakkaiden käytössä tablettimuotoinen älyhylly.

Älyhylly tuottaa kirjaston käyttäjälle sähköistä informaatiota hyllyssä olevasta teoksesta käyttäjän valintojen ja mielenkiinnon mukaan. Käyttöliittymänä toimii kosketusnäyttö, jossa käyttäjä voi valita kuuden eri verkkopalvelun linkit, joiden avulla voi löytää Luvian kirjaston teoksista tietoa. Älyhyllyn perustana on RFID-teknologia. Kun teos asetetaan älyhyllylle, hyllyn sisällä oleva lukija tunnistaa rfid-tagista teoksen nimen. Tunnistamansa nimen pohjalta älyhylly etsii tietoa internetin eri palveluista.

Monitoimilaite

Kirjaston toimipisteissä on mahdollista kopioida, skannata ja tulostaa A4- ja A3-kokoisia tulosteita värillisenä tai mustavalkoisena.

Monitoimitila

Luvian kirjastossa on monitoimitila, jota voidaan käyttää kokouksiin, satutuntien pitämiseen, kirjastonkäytönopetukseen jne.

Näyttelytilat

Kirjastoissa on ilmainen näyttelytila.

Tutkijanhuone

Kirjastossa on varattavissa tutkijanhuone.

Digitointihuone

Digitointitilassa voi

  • digitoida VHS-videokasetteja, LP-levyjä ja C-kasetteja
  • skannata valokuvia, diakuvia ja negatiiveja digitaaliseen muotoon

Aineiston tallentamiseen tarvitaan muistitikku tai tallentamiseen sopivia levyjä. Tarvittaessa kirjastosta voi ostaa  DVD-R- ja DVD-RW- sekä CD-R ja CD-RW –levyjä.

EURAJOEN KIRJASTON DIGITOINTITILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Digitointitilat on tarkoitettu asiakkaiden omatoimiseen VHS-videokasettien, LP-levyjen ja C-kasettien digitointiin sekä valokuvien, diakuvien ja negatiivien skannaamiseen digitaaliseen muotoon. Tiloissa ovat käytettävissä ohjelmistot kuvan- ja äänenkäsittelyyn sekä videoeditointiin.

Digitointitilat ovat käytettävissä kirjastojen aukioloaikoina. Käyttö on maksutonta. Aika tilan käyttöön on varattava etukäteen henkilökohtaisesti kirjastosta tai puhelimitse numerosta   044 312 4293 (Eurajoen pääkirjasto) tai 044 431 2721 (Luvian kirjasto).

Varaaminen edellyttää voimassaolevaa Satakirjastojen kirjastokorttia ja vähintään 15 vuoden ikää. Tilan voi varata kerrallaan enintään neljäksi tunniksi. Varaus peruuntuu, jos asiakas ei saavu 15 minuutin kuluessa varauksen alkamisesta. Uutta aikaa ei voi varata ennen kuin aiempi aika on käytetty loppuun. Digitointi kestää siirrettävän tallenteen pituuden verran. Tilan varaus tulee suunnitella siten, että digitointi on valmis kirjaston sulkemisaikaan mennessä.

Tallentamista varten asiakkaan pitää tuoda muistitikku, CD- tai DVD-levyjä. Tarvittaessa kirjastosta voi ostaa DVD-R ja DVD-RW sekä CD-R ja CD-RW –levyjä tallentamista varten.

Digitointi tapahtuu omatoimisesti. Kirjaston henkilökunta ei digitoi asiakkaan aineistoja.

Tilassa on ohjeita digitointia varten. Digitointitilan työasemien asetusten muuttaminen ja omien ohjelmistojen asentaminen on kielletty.

Käyttövuoron päättyessä ohjelmat ja laitteet on suljettava. Digitointititiloissa tulee noudattaa tilan käyttösääntöjä. Mikäli asiakas havaitsee laitteistossa vikoja tai ongelmia, niistä tulee ilmoittaa henkilökunnalle. Asiakas on myös velvollinen korvaamaan, jos laitteille tai ohjelmille tehdään tahallista vahinkoa tai ilkivaltaa sinä aikana, kun asiakas on varannut tilan.

Yhteystietoja

Kirjastotoimenjohtaja 
Heidi Helkiö-Mäkelä
puh. 044 4312 523
e-mail: heidi.helkio-makela[at]eurajoki.fi

Eurajoen pääkirjasto
Weener-tie 1, 27100 Eurajoki
Puh. 044 312 4293
S-posti: kirjasto[at]eurajoki.fi

Luvian kirjasto
Lukkarilantie 4
29100 Luvia
Puh. 044 431 2721
S-posti: luvia.kirjasto[at]eurajoki.fi

Kirjastoauto
Puh. 044 312 4270
s-posti: kirjastoauto[at]eurajoki.fi

Ajankohtaista

Go to Top