Suomen Hyötytuuli Oy ja Gigawatti Oy ovat tilanneet Oosinselän tuulipuiston lähikiinteistön alueelle melumittauksen. Mittaukset toteutti APL Systems Oy Suomen Hyötytuuli Oy:n ja Gigawatti Oy:n toimesta.

Noin kuukauden kestänyt mittaus toteutettiin asukaspalautteen pohjalta 10.3.-6.4.2025. Pitkäaikaismittaus toteutettiin yhdellä mittauspisteellä, lisäksi hyödynnettiin kahdella muulla mittauspisteeltä jatkuvatoimisessa tarkkailussa kerättyä dataa.

APL Systemsin mittausanalyysi on nyt valmistunut ja sen tulokset on raportoitu kiinteistönomistajalle, jonka alueella mittaukset tehtiiin. Lisäksi tuloksista on tiedotettu Eurajoen kuntaa.

Tuulipuiston toiminnasta johtuvia ohjearvojen ylityksiä ei mittausjaksolla todettu. Melumittausten aikana valtioneuvoston päätöksen 1107/2015 mukaiset ohjearvot (klo 7-22 45 dB keskiäänitaso ja klo 22-7 40 dB keskiäänitaso) ylittyivät mittausjaksolla asutuksen lähellä sijainneissa mittauspisteissä kolme kertaa. Kuuntelemalla todettiin ylitysten johtuneen tuulen aiheuttamasta kohinasta kasvustossa ja puustossa, ohi ajaneista ajoneuvoista, lentoliikenteestä, pihasta kuuluneista työkoneiden ja puheen äänistä sekä lintujen laulusta.

Alueella tullaan suorittamaan vielä lyhytaikaisia täyden tuulen mittauksia sopivien sääolosuhteiden vallitessa. Myös Oosinselän jatkuvatoimisia mittauksia jatketaan toistaiseksi.

Suomen Hyötytuuli suorittaa melumittauksia kaikissa tuulivoimahankkeissaan. Mittaus pyritään aloittamaan noin vuotta ennen rakentamisen aloitusta, ja sitä jatketaan läpi rakentamisajan sekä vuoden verran tuotannon aikana. Näin saadaan mitattua lähtötilanne, jota verrata tuotannon aikaiseen mittaustulokseen. Esimerkiksi Raahen Nikkarinkaarron tuulipuistossa toteutettiin jopa seitsemän vuotta kestänyt yhtäjaksoinen melumittauskampanja 2015 – 2022, jonka tulokset osoittivat suunnittelun aikana tehtyjen melumallinnusten pitävän hyvin yhtä todellisuuden kanssa.