Työ- ja elinkeinoministeriö on antanut 11.4.2025 perustellun päätelmän Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluodon ydinvoimalaitoksen Olkiluoto 1- ja Olkiluoto 2-laitosyksiköiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Perustelussa päätelmässä yhteysviranomainen kertoo näkemyksensä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä perustuu arviointiselostukseen, siitä annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin sekä yhteysviranomaisen omaan tarkasteluun.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä toteutusvaihtoehtoina tarkasteltiin Olkiluoto 1- ja Olki-luoto 2 -laitosyksiköiden käytön jatkamista nykyisellä teholla enintään vuoteen 2058 sekä käytön jatkamista korotetulla teholla enintään vuoteen 2058. Lisäksi tarkasteltiin laitosyksiköiden käytön jatkamista nykyisellä teholla voimassa olevan käyttöluvan loppuun vuoteen 2038 saakka. Hankkeeseen sovellettiin myös valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointimenettelyä niin sanotun Espoon sopimuksen mukaisesti.

Perustellussa päätelmässä työ- ja elinkeinoministeriö totesi arviointiselostuksen täyttävän YVA- lainsäädännön vaatimukset. Tarkastelluilla vaihtoehdoilla ei todettu olevan sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, joita ei voitaisi hyväksyä, estää tai lieventää hyväksyttävälle tasolle.

Tehonkorottamisen ympäristövaikutukset ovat suuremmat kuin pelkän käyttöiän jatkamisen ympäristövaikutukset. Ydinvoimalaitoksen merkittävin normaalikäytön aikainen vaikutus on jäähdytysveden purkamisen kuljettama lämpökuorma lähimerialueelle. Hankevaihtoehdoilla on merkittävä vaikutus energiamarkkinoihin ja aluetalouteen.

Perusteltu päätelmä on julkaistu 11.4.2025 työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa https://tem.fi/olkiluoto-ol1-ja-ol2-yva-selostus. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kyseisestä julkaisemisajankohdasta. Asiakirja pidetään nähtävillä vähintään 30 päivää.

Lisätietoja

Miia Saarimäki, erityisasiantuntija
puh. 0295 047 033, [email protected]

Jaakko Louvanto, erityisasiantuntija
puh. 0295 048 274, [email protected]

Helsingissä 11. päivänä huhtikuuta 2025

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ