Päivitetty 14.02.2012 12:04:40 |
Kulttuuria ikäihmisille
PAIKALLISHISTORIASTA VIRTAA IKÄIHMISILLE
1.10.2010–31.3.2011
Paikallishistoriasta virtaa ikäihmisille -hankkeen tavoitteena on tuottaa eurajokelaisille ikäihmisille paikallishistoriaan keskittyvät kulttuurikierrokset Välimaan perinnetorpalle Eurajoelle. Hanketta hallinnoi kulttuuritoimi. Välimaan perinnetorppa on kunnan omistuksessa oleva perinteen opetuksen paikka, jossa on keskitytty erityisesti lapsiin ja nuoriin. Nyt laajennetaan toimintaa myös ikäihmisiin.
Hankkeen avulla ikäihmiset saavat mahdollisuuden tutustua oman paikkakuntansa kulttuuritarjontaan ja jakaa perinnetietouttaan nuoremmalle sukupolvelle. Perinnekierrokset testataan paikallisten ikäihmisten kanssa ja pyritään saamaan ne osaksi laitosten jokavuotista toimintaa. Lisäksi hanke järjestää Muistin paikka iltoja, joiden aikana muistellaan Eurajoen historiaa ja tutustutaan erilaisiin entisajan työvälineisiin, työtapoihin ja vanhoihin valokuviin. Illat ja kierrokset dokumentoidaan, ja hankkeen päätöstapahtumana järjestetään moniaistinen näyttely Eurajoella esim. palvelutalo Tupalassa.
Hankkeen avulla pyritään aktivoimaan ikäihmisiä muistelemaan oman kotiseutunsa paikallishistoriaa. Hankkeen aikana kootaan yhteen Välimaan perinnetorpan historiikki, joka jaetaan jokaiselle ryhmälle torpalta lähtiessä, jolloin muistelu voi jatkua myös vierailun jälkeen vanhainkodissa/palvelutalossa. Hankkeeseen on saatu työllistämismääräraha Satakunnan taidetoimikunnalta.
Osana valtakunnallista vanhustenviikkoa ja Eurajokiviikkoa järjestettiin Palvelukeskus Jokisimpukassa ja Palvelutalo Tupalassa pienimuotoisia harmonikkakonsertteja keskiviikkona 6.10.2010.
Hankkeen esittelytilaisuus järjestettiin Välimaan perinnetorpalla torstaina 7.10.2010 klo 18.00.
Tupalassa ja Jokisimpukassaa järjestettiin joululaulutilaisuudet yhteistyössä EKO:n musiikkilinjan kanssa 1.12.2010.
Reijo Vähälä lausui toiverunoja 9.2.2011 Jokisimpukassa ja Tupalassa.

Hanketta jatketaan vuoden 2012 aikana.
Lisätietoja kulttuuritoimesta, Pirjo Jaakkola p. 044 312 4266.





