Päivitetty 18.01.2011 13:37:10

Nuorisovaltuusto

Nuorisolaki antaa edellytykset nuorisovaltuustotoiminnalle                       Nuoriso/Nuorisovaltuusto_2009-2010.jpg
                            
Laki on annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006
3 luku, Kuntien nuorisotyö ja -politiikka
8 § Nuorten osallistuminen ja kuuleminen

"Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa."


Eurajoen Nuorisovaltuuston toimintaidea:
Eurajoen Nuorisovaltuusto on toiminut vuodesta 2005.

  • Nykyinen edustuskausi kestää 2 vuotta, jotta uudet jäsenet saisivat hieman aikaa kerätä itsensä kasaan ja sopeutua NV:n toimintaan, jolloin vaikuttaminen ja yhteistyö helpottuvat - usein itsensä voittaminen on suurin haaste. Nykyisen valtuuston toimintakausi kestää tammikuun puolivälistä  2011-2012 vuoden loppuun.
  • Kuka tahansa 13-20 -vuotias Eurajokelaisnuori voi ilmoittautua joka toinen vuosi pidettäviin vaaleihin ehdokkaaksi.
  • Kaikki 13-20 vuotiaat eurajokelaiset voivat äänestää ehdokastaan koululla ja nuorisotiloissa pidettävissä vaaleissa.
  • Jos ehdokkaita on vähemmän kuin 12, valitaan heidät suoraan valtuustoon. Jos taas ehdokkaita on enemmän kuin 12 ovat vähiten ääniä saaneet varajäseniä.

Nuorisovaltuuston toiminta:

Nuorisovaltuuston tärkein tehtävä on toimia oman alueensa nuorten edunvalvojana ja äänenä.

Nuorisovaltuusto tuottaa myös halutessaan tapahtumia alueen nuorille. He saattavat olla toteuttamassa konsertteja, diskoja, nuorisomessuja ja monenlaisia muita tapahtumia ja tempauksia, joita he kokevat alueensa nuorten tarvitsevan. Lisäksi he saattavat tehdä eri toimielimille aloitteita ja kannanottoja.

Nuorisovaltuuston pöytäkirjat löytyvät http://www.rauno.fi/ nettisivuilta.


Eurajoen Nuorisovaltuuston kokoonpano 2011-2012:

pj. Krista Pihala p.050 911 3936, kristapihala@wippies.fi
vpj. Iiro Koskialho p. 044 520 6084, iiro.koskialho@luukku.com
siht. Joni Toivo p. 050 432 7633, joni.toivo@dnainternet.net
vsiht. Jaakko Seppä 050 317 6167, jaakko.seppa@eurajokinetti.fi
taloudenhoitaja Emmisofia Parkkila
tapahtumavastaava Juho Syrén
muut jäsenet: Kaius Asikainen, Janina Jalonen, Oskari Ojala, Eveliina Salmela, Katja Salmela ja Peetu Venho.
Varajäseniä: Emilia Lakkinen ja Juho Karvosenoja.
 
Nuorisovaltuustoa avustaa nuorisosihteeri Pirita Laivanen p. 044 312 4265, pirita.laivanen@eurajoki.fi

 

Vastaanottajataho *

Lähettäjän tiedot





Palaute *